7 syytä rakastaa Suomea

Tajusin jokin aika sitten, että elämä Suomessa on globaalista näkökulma varsin omalaatuista ja poikkeavaa. Vanha Suomivihaaja minussa on kokemuksen myötä herännyt katsomaan omaa kulttuuria varsin erilaisesta näkökulmasta. Monet asiat mitkä otin ennen itsestäänselvyyksinä, ovatkin itse asiassa varsin poikkeuksellisia etuoikeuksia. Etuoikeuksia, jotka mielestäni kuuluisivat kaikille.

Listaan tässä seitsemän itselleni tärkeää asiaa, joiden takia koen olevani varsin etuoikeutettu:

  1. Ilmainen peruskoulutus ja kansainvälinen korkeakoulututukinto (josta en siitäkään ole maksanut penniäkään). Suomalainen koulutus on yksi maailman parhaista. Ja sanoinko jo, että se on ilmaista?
  2. Kukaan perheestäni, työkavereista tai ystävistäni ei määrittele minua ihmisenä sen mukaan, että millaisessa siviilisäädyssä elän. Voin olla sinkku tai naimisissa, mutta arvoni ihmisenä ei ole siitä riippuvainen. Näin ei suinkaan ole suurimmassa osassa kulttuureja.
  3. Voin elättää itseni. Minulla on työ, jota rakastan (IT-alalla) ja minun lievästi ylipainoinen palkkani on yhtä suuri tai suurempi kuin miehillä ympärilläni. Päätän 100% itse mitä rahoillani teen ja muunlainen ratkaisu olisi outo tai jopa laiton.
  4. Minulla on ollut kasa terveyteen liittyviä haasteita elämäni aikana. Vaikka julkinen terveydenhuolto ei olekaan täydellinen, olen kuitenkin aina saanut hoitoa ilman että olen joutunut stressaamaan onko minulla siihen varaa.
  5. Herkkänä ja introverttina ihmisenä rakastan sitä, että Suomessa äänekäs ja fyysisesti tunkeileva käyttäytyminen koetaan töykeäksi. Lupa koskea toista ihmistä vaatii yleensä luottamusta ollakseen ok. Ja jumalauta jos joku yrittää tarttua mua perseeseen ilman lupaa, seuraa siitä julkinen nöyryytys tai isku jalkoväliin. Seksuaalisella ahdistelulla ei ole jalansijaa täällä.
  6. Rehellisyys on täällä poikkeuksellisen vahva arvo. Rehellisyys on se perusta, minkä päälle muu rakentuu. Minun varmaan pitää kirjoittaa tästä erillinen blogkirjoitus. 😀
  7. Luonto luonto luonto! Meillä on Suomessa niin uskomattoman puhdas luonto. Lisäksi suomalainen elämäntyyli kesämökkeineen ja sienestyksineen on ihan parasta terapiaa! Ruoka on luonnollista ja poikkeuksellisen puhdasta erilaisista myrkyistä. Ajattele nyt puhtaita mustikoita suoraan metsästä:

Näyttääkö oma listasi yhtään samanlaiselta? Mitä muuttaisit?

-Annu

Author: Annu

Finnish lifestyle and all things a #FinnishWoman living in #Helsinki enjoys.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s